Asiat tärkeysjärjestykseen

Olen kipuillut viime aikoina paljon. Tarkoitan kipuilulla sellaista henkistä ja hengellistä kipuilua. Kaikkein haittaavimmaksi heikkoudekseni koen sen, että olen todella äkkipikainen ja räjähtelevä ihminen. Siitä kärsivät niin läheiseni kuin minä itsekin. Ja näiden asioiden kanssa olen sitten kamppaillut, rukoillen apua, anna Luoja minulle kärsivällisyyttä. Mutta ei, ei ole auttaneet rukoukset. Ja sitten se välähti minulle, olen vain anellut ja anellut, mutta en ole itse ollut valmis luopumaan maallisista tavoistani.

Nähkääs, pienen lapsen työssäkävänä äitinä elämä on lievästi sanottuna kiireistä. Yleensä se "oma aika" alkaa illalla klo 21 jälkeen; se on sitä aikaa, jolloin voin ajatella vain itseäni ja omia tarpeitani. Ja tuosta ajasta kilpailevat melko monet tahot. Pitäisi liikkua, olisi tuonne nettiinkin asiaa, haluaisin vähän näperrellä askartelujani, ehkä katsoa televisiota, lukea päivän lehdet...ai niin, ja tuo puolisokin tuossa, pitäisiköhän senkin kanssa keskustella jotain tänään? Mitenkäs se Raamattu, no sitten jos ehtii ja jaksaa. Koskaan ei ehdi eikä jaksa.

En tarkoita että pelkkä Raamatun lukeminen olisi oikotie onnelaan, vaan puhun nyt siitä, mitkä ovat niitä prioriteetteja elämässä. Onko usko ja sen vaaliminen ykköasia vai tuleeko se siellä viimeisenä, sitten kun ehtii ja jaksaa? Uskon pitäisi olla se ykkönen.

Ja tästä asiasta me puhuimme tänään myös raamattupiirissä, kun luimme Matteuksen 6: 25-34. Osui ja upposi.

"Älkää siis murehtiko: 'Mitä me nyt syömme?' tai 'Mitä me juomme?' tai 'Mistä me saamme vaatteet?'  Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin." (Matteus 6: 31-33).

Älä huolehdi huomisesta

Olen aikamoinen huolehtija. Työasioita mietin pitkään senkin jälkeen, kun työpaikan ovi on sulkeutunut takanani ja usein arki tuntuu niin raskaalta, että väkisinkin mieleen tulee, että miten jaksan huomenna, ylihuomenna, ensi viikolla. Olen samoin myös menneissä märehtijä, eli jotkin asiat saattavat vaivata vuosikausia kyseisten tapahtumien jälkeenkin. Sitä miettii tekemiään virheitä, sanomisia, tekoja ja tekemättä jättämisiä.

Raamatusta löytyy näihinkin asioihin elämänohjetta: "Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet" (Matteus 6:34)

Niin totta. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet. Mikä onkaan mahtavampaa, kuin päivän päätteeksi jättää omat huolet ja murheet Jumalan haltuun. Uni maistuu niin paljon paremmin, kun voi olla huolehtimatta jo menneestä päivästä ja uuden päivän voi aloittaa puhtaalta pöydältä. Olen näin opetellut tekemään, ja kuin huomaamatta olen oppinut elämään enemmän tässä päivässä.